Kerriganilta kovia väitteitä - näin asiantuntija kommentoi
2022-04-09
Night City, Zoe Kelly
Facebookin tuore toimitusjohtaja Randall Kerrigan on taas kohahduttanut. Vastikään NCM:n julkaisemassa haastattelussa Kerrigan syyttää kilpailijoitaan laittomasta AI-tutkimuksesta sekä latelee asiantuntijoiden “erikoisina” pitämiä väitteitä tekoälytekniikasta. NCM haastatteli Sonyn uutta AI-asiantuntijaa Johnny Chania. Tohtori Chan on aiemmin toiminut mm. MicroProsen, NeuroCoren ja Dynamic Laminarilla erilaisissa tuotekehitystehtävissä.
Tervetuloa haastatteluun, tohtori Chan. Olette käsittääkseni uusi Sonylla?
Kyllä vaan. Aloitin pari viikkoa sitten, mutta se tuntuu paljon pidemmältä ajalta (naurua). Olen ollut todella kiireinen, meillä on kovat tavoitteet tälle vuodelle.
Käsittääkseni työnhakunne oli kiinnostavaa?
Olihan se. Useakin yhtiö oli… sanoisinko intensiivisen kiinnostunut. Lopulta Sonyn rekrytointitiimi pääsi niskan päälle.
Mennäänpä tähän Kerriganin haastatteluun. Millaisia ajatuksia se herättää?
Kyllä täytyy päätä pyörittää. En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Aivan kuin Randall puhuisi näkemänsä elokuvan pohjalta. Kyllähän Facebookilla täytyy olla omat asiantuntijat tälle alalle, miksei hän ole voinut perehtyä asiaan edes varttituntia?
Kerrigan puhuu haastattelussa muunmuassa “neurolinkistä”. Mikä on neurolinkki?
En totta puhuen tiedä. Ehkä kyse on jonkinlaisesta neuralwaresta, tai sitten Kerrigan on sekoittanut asioita. Neuralwarehan toimii hermoston eri osien välillä, ehkä sitä voi jonkinlaisena linkkinä pitää jos ei tiedä mistä puhuu.
Entä tämä wetware neuroplatform? Voiko se olla jonkinlainen uusi teknologia, jota Facebook tutkii?
Olen taas aika neuvoton tämän termin edessä. Wetware on täysin tuntematon termi, viitannee jonkinlaiseen nestefaasissa tapahtuvaan prosessointiin, mutta en ole koskaan kuullut että sen parissa tehtäisiin mitään vakavasti otettavaa. Neuroplatform taitaa olla tyypillistä bisnesjargonia, jota ylemmällä johdolla on tapana käyttää peittääkseen tietämättömyyttään. Jos se on oikea termi, uskon sen viittaavan vain uuteen kuoreen, johon Facebook aikoo taas kerran kääriä suoraan sanottuna muinaisen ohjelmistopohjansa. He ovat todella jääneet jälkeen kisassa, eivätkä halua myöntää sitä.
Kerrigan viittasi haastattelussa myös “timetoliveen”, ilmeisesti keinona hallita AI-kehitykseen joidenkin mielestä liittyviin riskeihin. Mikä se on?
No se ei ole kyllä mikään.
Mitä muita huomioita teitte haastattelusta?
Kerrigan viittaa haastattelussa useisiin erilaisiin tekoälyihin ja niiden kouluttamiseen. Tämän täytyy olla puolikvartaalin lopun lähestymisen aiheuttama epätoivoinen yritys parantaa osakekurssia. Facebook ei ole lähelläkään todellisen tekoälyn kehittämistä ja on suoraansanottuna aikamoista yleisön väheksymistä edes vihjata että niitä olisi useita.
Entä Ray Thomas, johon Kerrigan viittaa. Onko hän tekoälytutkija?
Ei kyllä ole. En ollut kuullut hänestä ennen, mutta valmistautuessani haastatteluun kävin sosiaalisessa mediassa kurkistamassa. Ray Thomas on hormoneilla turvotettu korporaatiomurhaaja, jonka mainitseminen samassa lauseessa moraalin kanssa on ennenkuulumatonta.
Kokonaisuutena sanoisin, että Kerriganin kommentit ovat vastuuttomia ja vastenmielisiä.
Haluatko loppuun vielä kertoa lyhyesti, mitä Sonyn omaan AI-tutkimukseen kuuluu nykyään?
Kiitos ihan hyvää kuuluu. Olemme saaneet lupaavia tuloksia useista eri algoritmeista ja uskoakseni melko pian voimme julkaista ensimmäisiä tuotteita. Voin luvata, että joulumarkkinoilla on Sonylta uusi virtuaalitodellisuuspeli, joka ei jätä ketään kylmäksi. Että tiedoksi vaan sinne pörssiostoksille.
Kiitos haastattelusta.